Motoristipastori Arto Koivukoski

Kohti valoa!                                                                 kesäkuu 2022
Ajelin äitienpäivän viilenevässä illassa Turusta kohti Etelä-Pohjanmaata ja kotia. Lämpötila oli vain
kuusi astetta. Takana oli iloisia tapaamisia vanhojen tuttujen ja uusienkin motoristiystävien kanssa.
Ilta oli jo myöhäinen, mutta oli valoisaa. Kevät oli jo pitkällä.
Syksyisin iltojen pimeneminen pääsee toisinaan yllättämään. Muutaman kerran olen ajoittanut
lähtöni väärin. Huomasin ajavani pimeässä, vaikka toiveissa oli päästä perille valoisaan aikaan.
Hirvieläinten pelko hiipii pintaan. Ilmakin viilenee yllättävän nopeasti, ja kosteus tiivistyy visiiriin.
Näkökenttä heikkenee ja olosuhteet muuttuvat haastavammiksi. Toisaalta rukouselämä virkistyy
kypärän sisällä, jos jotain hyvää hakee asiasta. Ja perillä on yleensä kiitollinen mieli. Taas Herra
varjeli, eikä mitään pahaa sattunut.
Teen kuitenkin matkaa mieluummin valoisaan aikaan kuin pimeällä.
Kaipaamme valoa myös hengellisesti. Saarnaaja sanoo kirjassaan: ”Suloinen on valo, ja silmille
tekee hyvää nähdä aurinkoa.” Pimeys ja valkeus taistelevat maailmassamme. Kristus on valon
lähde, joka johtaa valoon. Pimeyden ruhtinas taas pyrkii johtamaan meidät pimeyteen. Kristittyinä
joudumme tämän jännitteen vaikutukseen, vaikka emme haluaisi. Tehtävämme on etsiä valoa ja
pyrkiä sen vaikutuspiiriin. Aina se ei ole helppoa.
Matteuksen evankeliumissa Jeesus puhuu kymmenestä morsiusneidosta. Heidän tehtävänään oli
mennä häihin saapuvaa sulhasta vastaan ja valaista lampuillaan, eräänlaisilla soihduilla, kulkueen
tietä. Sulhanen tuli yleensä illalla, ja tällä kertaa vasta keskellä yötä, jolloin oli jo pilkkopimeää.
Morsiusneitojen piti varautua ja pitää lamput kunnossa — ja mikä tärkeintä, öljyä astioissa. Koska
oli yö, kaikki nukkuivat. Sitten kuului huuto: ”Sulhanen saapuu!” Kaikki heräsivät, laittoivat
lamppunsa kuntoon ja lähtivät sulhasta vastaan.
Silloin paljastui karmea laiminlyönti. Viisi morsiusneitoa huomaavat lamppujensa olevan
sammumaisillaan, eikä heillä ollut astiaa, josta lisätä öljyä. Se oli tyhmä virhe. Soihdut paloivat
vain hetken, kunnes liekki hiipui. He pyysivät lisää öljyä viisailta, joilla oli sitä myös astioissa.
Henkilökohtaista öljyä ei ollut kuitenkaan mahdollista jakaa. ”Se ei riitä teille ja meille.”
Motoristeina ymmärrämme, mitä tarkoittaa polttoaineen loppuminen tai sähköpyörän akun
tyhjeneminen. Paljot hevosvoimat eivät auta, jos tankki on tyhjä. Pyörän työntäminen on yllättävän
raskasta. Kokemusta on!
On varauduttava ajoissa, ettei tule yllätetyiksi. Varattava uskon öljyä astiaan. Sammuneella
lampulla ei voinut näyttää tietä, se oli hyödytön. Mekin tarvitsemme polttoainetta, että uskon liekki
palaa ja näyttää tietä. Tankkaamme ajoissa, että vältymme epämiellyttäviltä yllätyksiltä.
Yksityinen rukouselämä, uskovien yhteys, Raamatun tutkiminen ja sen käytäntöön laittaminen sekä
kuuliaisuus ovat asioita, joilla täytämme öljysäiliömme. Olemme valmiita tekemään matkaa valossa
aina siihen saakka, kunnes Jeesus saapuu.
Matkanjohtajamme Jeesuksen kysyessä: ”Onko kuski ja pyörä tankattu?” emme ajattele vain juuri
tankattua pyörää ja herkullista ateriaa, vaan toteamme Jeesuksen sanoin: ”Kyllä, Herra, minulla on
syötävänä ruokaa, josta muut eivät tiedä, mutta jota sinä olet minulle antanut.”
Arto Koivukoski
Biker pastor