GospelRiders

gospelriders

Kevään lentisturnaukseen lähdettiin toiveikkaana parantelemaan sijoitustamme ja oltiin seitsemänsiä. Järjestäjät alkoivat väsyä ja seuraava vuosi oli suuri kysymysmerkki.

Liedon motoristikirkko kutsui jälleen, mutta dramatiikkaa mukanaan. Siitä tuli viimeinen kerhomme silloiselle rahastonhoitajalle Pantzarin Atelle, joka sai taivaskutsun ollessaan matkalla takaisin töihin Ouluun.

Tänä kesänä tehtiin runsaasti rippisvierailuja ja käytiin mm. Kontiorallissa. Emmauksen lenkkiä ajettiin kaukana, Pudasjärvellä asti. Kerhona olimme mukana SLS:n lähetysjuhlilla Lieksassa, jossa käynnistettiin ns. moottoripyöräkeräys lähetystyötä varten. Pontta hanke sai siitä, että jäsenemme Sakari Kainulainen lähti lähetyslääkäriksi Etiopiaan.

Pilgrimstreffetissä Norjassa oli tusina suomalaista. Joukkue-, pitkämatkalais- ja taitoajokilpailun palkinnot noudettiin Suomeen. Toinen EMC-ralli oli elokuussa Tanskassa Vandrupissa, jossa GR:stä oli kaksi edustajaa.

Vuosikokoukseen ajettiin Lemille ja puheenjohtajaksi vaihdettiin Teemu Kauppinen.

Sosiaali- ja terveyshallitus palkitsi kerhomme jäsenen Matti Natrin ansiokkaasta työstä raittiuden edistämisessä Fresh Car&Cycle Show`llaan.

About :: © 2006 GospelRiders