GospelRiders

gospelriders

TAPAHTUI TAMPEREEN SEUDULLA...

Mennyt on mennyttä ja suuntamme on tietenkin kohti tulevaisuutta, mutta tässä kuitenkin jotain uudempaa ja vanhempaa.

Jos sinulla on kuvia jostain tapahtumasta tai tilaisuudesta jossa olemme oleet mukana? Laita postia aluevastaavalle, niin tyrkätään niitä nettiin!!!

 

2007

tähän mennessä tapahtunutta...

Tuskin ehti pyörän huoltamaan pitkäksi venyneen kesän 2006 jälkeen kun jo maaliskuussa oli mopo taas baanalla:

13.-15.7.2007 MOJ

Sielläkin on kuulemma käyty...

17.7.2007 Tampereen Helluntaiseurakunnan vanhusten leiri

Tapani oli järjestänyt mahdollisuuden käydä Kausjärvellä näyttäytymässä vanhuksille. Ruoka oli maittavaa ja sitä oli riittävästi useaankin otteeseen. Saunoimme mukavalla porukalla (Tapani, Jawa, Arkka, Pertsa, Wesku, Arto & Tiltti), ja sitten kerroimme pienessä iltaohjelmassa GR:sta ja Motoristiraamatusta. Wesku hoiti musapuolta omilla esityksillä ja yhteislauluilla.

Eihän niitä leiriläisiä noi japanialaiset muoviluodit kiinnostaneet, mutta Jawan ajokki herätti monia muistoja ajolenkeistä ennen GR:n aikaa...

Kaikki vaikka väkisin
Tässä me suuret ja pienet. Arkka otti tämän kuvan, joten lisätty jälkikäteen kuten ehkä voi arvatakin.

5.7.2007 Vierailu Pelastusarmeijan lastenleirille Kuruun

Ana organisoi hienon tapahtuman, jossa saimme tuoda hieman kristillisen motorismin maailmaa ihanille lapsille. Paikalle oli saapunut Suvin rukousten johdattamana juuri sopivasti neljä motoristia: Suvi, Hannu, Tapani ja Tiltti.

Pienien puheiden jälkeen sitten isommat lapset pääsivät ajelulle; joitain vähän pelotti, osaa taas ei. Uudestaankin olisi joku halunnut. Jeesus siunaa noita lapsia.

Mukavan iltapalahetken jälkeen suunnistimme vielä osa purukalla Muroleen kanavalle ja sieltä kotiin.

 

1.7.2007 Motoristikirkko Janakkala

 

Kirkolla

Lahtelaiset olivat järkänneet motoristikirkon Janakkalaan ja Tapani sekä Tiltti lähtivät edustamaan pirkkalaisten heimoa. Pappilassa joimme hyvät kahvit kirkon jälkeen.

Komiaa Pojat ...ja kaunista Tytöt

 

Koira
koiranpentu

 

Jouko
Jouko

Paluumatkalla Tapani johdatti "letkamme" Mierolan sillan kahvilaan Parolaan. Seurueeseemme liittyi kuppilassa lahtelaisia ja koko porukalla testasimme mitä pitää sisällään annos nimetä motoristi. Yhteinen lausunto tuotteesta oli: Hinta-määrä -suhde kohdallaan, eivät pääse veriarvot ainakaan laskemaan tällä ravinnolla.

 

5.6.2007 Motoristikirkko Irjanne

Dyna ilmoitti foorumilla retkestä Irjanteen motoristikirkkoon. Tiltti lähti mukaan ja niin vedimme "letkassa" unipätkän Irjanteelle.

Kirkossa

Kesäkuun alku oli lämmin ja sen kyllä huomasi tekstiileissä...

Porukkaa tuiki tuntematonta

Takasin mutkittelimme Satakunnan maisemissa täyttäen ja tyhjentäen laitteiden tankkeja.

Mouhijärven motoristikirkko 23.5.2007

Muutamat meistä suunnistivat toukokuun kauniissa säässä Mouhijärvelle ja sitten Otamusjoelle makkaran paistoon. Tässä vähän kuvallista informaatiota.

12.5.2007 Motoristikirkko Liedossa

Kausi alkoi perinteisesti Liedon reissulla. Lähtö oli jo puoli yhdeksän Pirkahovilta ja saapuihan sieltä valkeakoskilaiset vihdoin...

Seppo Romanalla syötiin maittavat aamupalat ja Kupittaan kautta letkassa Lietoon. Jumalan sana sai olla esillä ja ehtoollinen jaettiin osallistujille. Siitä keittopäivällisen ja kokoustunnelmien taustalle jäädessä alkoi kurvailu kohti kotia. Porin rautapyörät lähtivät ja aiemmin, mutta kas kummaa - poijaat vetäisivät letkassa taas kokouspaikan ohi muiden katsellessa mykistyneinä...

Kylmä vielä oli tohon aikaan ja sen kyllä huomasi.

Kuvia tulossa...

2.2.2007 MP Messut

Tampereelta lähti Calle, Rammus, Tiltti ja Jarge ihmettelemään uusia Motoristiraamattuja sekä hienoja mopoja messuille.

Osastolla...ja osastolta???

 

Rammus löysi omansa:

 

 

2006

Paljon tehtiin ja ajeltiin. Ajokausi jatkui ja jatkui, vaikkakin loppusyksyllä tullut muutaman viikon lumikausi saikin monet vaihtamaan mopon suksiin. "Kesä" tuli kuitenkin takaisin ja kausi jatkuikin pitkälle joulukuulle.

Liedossa kävimme aloittamassa kauden äitienpäiväviikonloppuna. Sitten tapahtui kaikenlaista pitkin kesää; siitä joku voi lähettää kuvallista dokumentaatiota, mikäli sellaista on päätynyt haltuun.

3.9.2006 Saunomisvierailu Poriin

Harmaa sunnuntai koitti ja niin lähti pieni porukka Nuijamiehentien Nesteeltä kohti Poria. Kumppari kävi siinä huoltsikan pihalla moikkaamassa porukkaa, mutta ei sitten lähtenyt ajelemaan. Onneksi joitain huhuja oli Dynan tai jonkun muun korviin kantautunut valkeakoskilaisten mukaan tulosta ja niin sitten kun muilla olivat jo sormet starttinappuloilla kurvasi sinivalkoinen gikseri vihdoin pihaan.

Dyna oli hahmotteleman ajoreitin teema oli tiukkojen mutkien lisäksi Kokemäenjoen padot. Joki siis ylitettiin useampaan kertaan. Alkumatkalla kävimme myös Tyrvään kirkolla ja sininen savupilvi kertoi siitä lähtien missä porukkamme ajeli. Jawa siis liittyi joukkoomme. Tyrväällä porukka olikin suurimmillaan (tampesterilaiset): Dyna, Ärjylä, Jarge & Elina, Jawa, Hannu, Edamski ja Tiltti.

 

 

Matka jatkui riittävällä vauhdilla kohti Poria ja siellä erästä huoltoasemaa, jossa tapasimme porilaiset. Dyna tosin rassasi Trikeään kertaalleen matkalla.

Satakunnan sällien johdolla etenimme loistavaa mutkapätkää kohti meren rantaa. Jarge oli eniten tyytyväinen em. mutkapätkään ja etenkin sillä etenemiseen, koska normaalissa ajossa kuluneet renkaiden sivut eivät tällä pätkällä mutkissakaan päässeet kulumaan edes vahingossa.

 

 

 

 

Vihdoin saavuimme Kvistiluotoon, jossa saunottiin, syötiin grillivihannesta ja ryystettiin pullakahvia. Saunassa löylyt riitti ja odotuksia herättävä parazzi momento mahtui löylyhetkeen...

 

 

 

ukot

 

 

Syksyiset sateet alkoivat lähtöhetkellä, mutta siitä huolimatta kohti Pirkanmaata. Edami veti sitten sadekuorta nahkoille ja gikserinkin kätköistä löytyi jotain vedenpitävää. Trike oli se, joka ei siitä sateesta sitten tykännyt, koska tasapainon vuoksi Dyna sulatteli jäätyneitä kaasareita Pori - Tampere -suoralla.

 

 

Kotiin päästiin ja odottelemme Porilaisille kiitollisin mielin seuraavaa reissua.

 

2005

29.1.2005, Kelkkasafari

Vaikka melkoisen heikkoluminen talvi on ollutkin näillä leveysasteilla, niin päästiin silti "raapaisemaan" kelkkasafari.

Iso osa mukaanlähtijöistä perui tulonsa, joten lopullinen kelkkamäärä supistui kolmeen kelkkaan. Mutta ei se vauhtia haitannut. Paitsi mitä nyt kukin ajoi vähän omaa vauhtiaan, mutta melkein yhtä aikaa kumminkin tultiin reiteiltä pois =)

Kankaanpään Nesteeltä oli lähtö ja reitiksi päätettiin etukäteen mennä JÄmikeskukselle ja sieltä selvittää tilannetta, missä kunnossa reitit on siitä eteenpäin. Takaisin päästiinkin toista reittiä eikä samaa tarvinnut tahkota takaisinpäin. Reitit oli yllättävän hienossa kunnossa kun ottaa huomioon minkä verran lunta on saatu.

Poliisikin tavattiin matkalla ja pääsimme puhaltamaan puhtaan nollat - makkarassa kun ei noita prosentteja ole muutakuin rasvaprosentteja =D

Kivaa oli ja sauna maistui reissun jälkeen kotona. Ja viikon oli pohkeet jumissa, mutta mitäs siitä - aika kultaa muistot...


Pieni oli porukka, mutta meininki silti hyvä


Jämikeskuksella käytiin haukkaamassa ja kupilla kuumaa...


UPOTUS.

Siinä meinasi tulla lämpöinen kun Venturea nostettiin suosta. Sporttikelkoilla sulien ylitys oli helppoa, mutta tourinki humpsahti...

 

 

Aluetoiminnan arkistoa v. 1999-2003

Aluetoimintaa vuosilta 1999-2003

 

2003

 

18.5.2003, Kangasalan motokirkko

Ensimmäinen Kangasalan motokirkko oli miellyttävä ja hieman erilainen tapahtuma, kuin Liedon DriveIN.

Aluksi kokonnuimme Kangasalan kirkon parkkipaikalle, josta sanamukaisesti "valuttiin" kirkkoon Jumalanpalvelukseen. Kirkonmenojen jälkeen ajettiin letkassa Vehoniemeen automuseolle, jossa oli ruokailu ja kahvit. Lisäksi oli mahdollisuus tutustua Mobilian näyttelyyn.

Osanottajia oli mukavasti ottaen huomioon kelin sekä sen tosiasian, että tapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa. Jatkoa on luvassa ensi keväänä...


Vehoniemellä.

 

2002

 

5.8.2002, Eräjärvellä rippileirillä

Kauden viimeinen rippikouluvierailu oli Oriveden seurakunnan leirille Eräjärvelle. Ilmeisesti viimeinen keikka sai porukat liikkeelle ja paikalla oli pyöriä enemmän kuin yksi atk-hemmo osaa laskea ;) Leiriläiset olivat erittäin kiinnostuneita kerhosta ja yleensä asiastamme ja saipa "Pitkäniemi" elämänkerrallaan nuorison mykäksi. Sen verran rankasta menneisyydestä olikin kyse, vaikka mies näyttää ihan - hmm, normaalilta...


Innostus oli kova...


...kaikenlaiseen kyytiin...


...ja monenlaisiin juttuihin.

 

8.6.2002, Hämeenlinnan lähetysjuhlilla

Saimme kutsun tulla esittelemään yhdityksemme toimintaa ev.lut. seurakunnan lähetysjuhlille Hämeenlinnaan. Päivystysvuorot jaettiin tasan halukkaiden kesken ja koko viikonloppu saatiin katettua. Ja kiinnostuneitakin riitti...


Tiedonnälkäisiä...


PT ja HannuP päivystää

 

2001

 

19.8.2001, Hattulan kirkko

Kesäaikaan olemme tehneet porukalla muutaman Sunnuntaiaamuajelun johonkin lähialueen kirkkoon. Tällä kertaa tutustuimme Hattulan Pyhän Ristin kirkkoon.

Jumalanpalveluksen jälkeen saimme hyvän kirkon esittelyn historiatietoineen. Kirkon jälkeen osa porukasta suunnisti Räyskälään katselemaan RR:n SM -osakilpailua.


Nahkat ja goret kirkkoon.


Upea ja tunnelmallinen kirkko


Kirkon historiaa kuulemassa.


Kaunis kokonaisuus


Räyskälässä oli unelmakeli ja porukkaa tosi paljon.


Kisoja oli mahtava seurata paikanpäällä

 

23.7.2001, Torpan leirikeskus, Tampere

Saimme kutsun myös Torpalle, jossa on aikaisempinakin kesinä käyty. Kyydittäjiä sekä kyyditettäviä oli jälleen sopivasti paikalla. Ajelutus ja senjälkeinen iltatuokio olivat jälleen antoisin - molemmin puolin...


Innokkaita...


...ilmeitä.


Hoodee-kyytiä


ja tupperwaarakyytiä


Tytöt tykkäsivät vauhdista.


Paikalla oli 9 kerholaista!!

 

6.6.2001, Nokia, Urhattu

Nokian seurakunta on ollut suurin työllistäjämme, mitä tulee riparikäynteihin. Hyvä niin, koska riparikäynnit ovat mitä mukavinta toimintaa. Vai mitä olette mieltä siitä, että seurakunta maksaa kun ajelemme pyörillämme !!


Innokkaita oli riittämiin.


Ettei vaan vähän jännittäisi...


Potta päähän ja baanalle...


Customikyytiä rauhalliseen makuun.

 

 

2000

 

30.6.2000, Kangasala, Isä-Poikaleiri

Mikäs sen hauskempaa, kuin mennä isä-poikaleirille kertomaan moottoripyöräkerhosta. Ainakin innokkaita kyyditettäviä riitti, eikä juttuseurasta ollut puutetta. Ajelutuksen jälkeen kerrottiin kerhosta, saatiin saunoa ja päälle maistui letut ja makkara. Paluumatkalla tuppasi hieman ramaisemaan, paluu kun ajoittui puolenyön tuolle puolen.


Kangasalan kirkolla


Perillä leirikeskuksessa


Ihmettelijöitä/-teltävää riitti.


1 hv vastaan 93 hv.


Saunaan ja uimaan ja saunaan ja... ja...


Leirimeininkiä

 

 

7.6.2000, Nokia

Nokian seurakunnan naistenpiiri "Omituiset otukset" oli päättänyt kokeilla moottoripyörän kyydissä istumista ja pyysivät meitä kuskiksi. Suttuinen keli karsi kuskien määrän kahdeksi, mutta eipä ollut onneksi kyydittäviäkään kymmeniä. Kovasti oli kyyti mieleen ja niin oli kyllä kuskienkin mieleen, nimittäin se herkkupöytä, mihin ajelun jälkeen ohjattiin...

 

 

 

Talvi 99-00, Pälkäne, Sappeen hiihtokeskus

 

Jaa niin, käytiinhän me tosiaan viime talvena laskemassa, osa jaloistaan samassa laudassa kiinni, osa eri laudoissa. Makkara kypsyi ja kunto petti, kai.


Mr. Palvanen polttaa kyrsää


Tunnelmallista

About :: © 2006 GospelRiders