TAPAHTUI LAHDEN SEUDULLA...
Päivitetään pitkin vuotta.........
Kerhoilta
Talven viimeinen kerhoilta pidettiin Villähteellä, lumien vielä ollessa maassa.

Osa oli tullut paikalle pyörällä.
Liedossa

Lahden alueelta lähti matkalle n. 10 pyöräkuntaa. Kerholaisia kokoontui Turkuun Romana Mangamentin tiloihin reilut 100.

Kupittaan kentälle mahtuu...

Välipala maistuu odotellessa paraatiajoa.

Liedon kirkon pihalla.
Muistoja vuodelta 2010
LAHDEN MOOTTORIPYÖRÄMESSUT
Heti alkuvuodesta Lahdessa järjestettiin MP-messut, jossa Gospel Ridersilla oli oma messuosasto.
Messuosastolla oli kaunis Kawa ja tammitynnyristä tehty mp-peräkärry täynnä motoristiraamattuja, joita annettiin niitä haluaville.
Messujatkot järjestettiin vapaudenkadulla evl-seurakunnan tiloissa. Paikalle
saapui n. 50 gr-jäsentä ympäri suomea.
KIRKON NUORISOPÄIVÄT HEINOLASSA

Vierailimme heinolassa huhtikuun loppupuolella kirkon nuorisopäivillä.Lämpötila ei kovin paljoa ollut nollan yläpuolella ja räntää satoi matkalla.

Tapahtuma oli ensin torilla ja sieltä siirryimme läheiselle koululle jossa oli ohjelmaa nuorille ja pieni kerhoesittely.
Ajeluilta Porvooseen

Kesäkun alussa suuntasimme Myrskylän kautta
mukavaa mutkatietä kohti Porvoota.

Porvoossa tapasimme Pääkaupunkiseudun ja Kaakon alueen kerholaisia.

Kahvi ja rupattelutauko lämpimällä Porvoon satama-alueella.
Taidetta katsomassa Villähteellä

Kävimme heinäkuussa ihastelemassa Seppo Suomensyrjän taidetta Nastolan Villähteellä.Tässä huikean hieno formula. Tehty ns. romusta , vaikka ei heti päällepäin siltä näytä.

Jättikitara. Huomaa kuinka moottoripyörän katteet toimivat hienosti koristeina.

Lehmäkin on saanut siivet.... veneen perämoottorista. Taiteessa on käytetty paljon moottoripyörän osia, tankkeja moottoreita ym.

Panssarivaunu.
TURKULAISTEN HARHARETKET

Jo perinteeksi muodostuneet Turkulaisten harharetket suuntasivat tällä kertaa Lopelle, Marsalkka Mannerheimin metsästysmajalle.Olimme mukana hienoissa maisemissa.

Lopelta suuntasimme Hyvinkäälle Kytäjän kirkkoon tutustumaan oppaan avustuksella, ja sieltä "kirkkokahville" Vihtijärvelle. Komea joukko pyöriä oli paikalla.
KERHON 30V. JUHLAT LAHDESSA
Kerhon 30v. juhlat pidettiin elokuussa Lahdessa, Joutjärven kirkossa. Paikalla oli yli 200 kerholaista. Juhlissa muisteltiin menneitä vuosia ja pohdittiin kerhon tulevaisuutta tuleville vuosille.
Pienestä, n. 10 hengen ryhmästä on kasvanut n. 1000 hengen, eri seurakuntien jäsenistä koostuva samoja arvoja kunnioittava joukko.
Juhlan aloitustilaisuuden jälkeen siirryttiin Lahden satamaan, jonne kokoontui kerholaisia ympäri Suomea, ja Virosta asti oli tullut muutama GR-Estonian jäsen mukaan.
Paraatiajo lähti liikkeelle messukeskuksen parkkialkueelta.
Joutjärven Kirkolle saapui siistissä letkassa lähes 200 pyöräkuntaa.
Paikalla oli lähes kaikki kerhon perustajajäsenet. Kuvassa myös edellinen ja nykyinen(2010 loppuun) peuheenjohtaja.
Lahden alue 2009
PIKKUJOULUT 2009
Pikkujoulut järjestettiin tällä kertaa hollolassa seurakunnan leirikeskuksessa.
Paikalla toistakymmentä innokasta gr jäsentä.
Taitoa ja herkkyyttä
Oiskohan vuoden viimeiset makkarat.....? Motoristin niin suurta herkkua :)
LASTEN LEIRIVIERAILU HATTULASSA

Paikalle saapui näyttävä joukko iloisia motoristeja..

Lapset kuuntelivat mielenkiinnolla Kirsin opetustuokiota.

Ja niin tärkeä hetki aina nälkäisille motoristeille... :)
RIPARIVIERAILU HATTULASSA

Aluksi yleistä ihmetteleyä ja pientä jännitystä ilmassa

Pieni rukous ennen ajelutukselle lähtöä.

Jännityksestä selvitty ja rohkeus pyörän kyytiin löytyi :)

ja turvallisesti päästiin lenkiltä perille.. hauskaa oli!
VIERAILU PAROLANNUMMEN VARUSKUNNASSA

Alkupalaveri aurinkoisella parolannummella

Katse vasempaan päin!

Saarnan paikka


Paljon ihailevia katseita... Mopot ja vanhat

Loppupalaveri sotkussa talon tarjoamien munkkikahvien kera.
SALUSJÄRVEN LEIRI
Heinäkuussa vierailimme lasten leirille Orimattilan Salusjärvelle.Aluksi
neljän pyörän voimin,...
...lisä Joukoja tuli myöhemmin, ja komea BMW sai ansaittua ihailua nuorilta miehiltä.
"Bomber" pääsi yllättäen esittämään kitaransoittotaitojaan, ja hienosti se sujui.
Lapset ja aikuiset kuuntelivat tarkkaavaisina miesten musisointia.
Tunnelmallisella iltanuotiolla vietettiin herkkä ja mieleenpainuva hetki.
YÖAJO
Kesäkuun loppupuolella jo perinteeksi muodostunut yöajo starttasi tälläkertaa
Hämeenlinnasta.
Matkaan lähti kymmenkunta pyörää, osa tyytyi hiukan pienempään lenkkiin.
Yöllinen tauko. Liikkeellä oli myös muita matkallaolijoita. Vaihdettiin kuulumiset
jo viilenemässä yössä.
Poikkesimme myös Tyrvään kivikirkolla aamuyöstä 3 aikaan. Aurinko jo näyttäytyi uuteen aamuun... Matkaa kertyi yölenkin osalta n. 500km
Lahden alueen 10v-synttärit
Lahden alueen 10v-synttärit pidettiin vääksyssä, jossa GR tarjosi kaikille halukkaille
kakkukahvit.
Paikalla myös elävää musiikkia GR:n omasta takaa
Hyvinkään ja pääkaupunkiseudun juhladelekaatio
Lieto 2009
Kesä alkaa joka vuosi Liedon suurella motoristikirkko reissulla.
Tänä vuonna oli sateinen sää ja se houkutteli paikalle vain kourallisen motoristeja
verrattuna normaaliin suosioon. Taisi olla paikalla "vain" n.700 motoristia.
Lahden alue 2008
Elolenkki:
Kauniina elokuisena päivänä lähdimme päivän mittaiselle lenkille Hämeenkoskelta
Pyöräkuntia lähti matkaan toistakymmentä.Suuntana Nurmijärven Taaborinvuori..
Taaborinvuorella tapasimme pääkaupunkiseudulta tulleita Ridereita, he liittyivät letkaan takaisin kohti hämeenkoskea. Matkaa kertyi n.250km loistavia mutkateitä.
Mukana oli myös sivuvaunu-asuntovaunuyhdistelmä
Vierailuja rippikoulu jos muillakin leireillä
GR saattue pörräsi Huhtaniemen lastenleirille heinäkuun alussa.
Mukana oli kuusi pyörää, joista neljällä ajelutettiin pikkukansaa.
Urajärvellä sijaitsevassa Huhtaniemessä lapsia pyöritettiin neljän kilometrin lenkki.
Turvallisuusohjeet esiin, kypärä päähän ja menoksi.
Hymy kypärän sisässä ei aina näy.
Kirsi kertoi lapsille ajankohtaista Taivaan Isästä.
GR osastomme piipahti mm. Rengon järjestelämällä riparilla Janakkalan Rehakassa 16.6.2008.
Rippikoululaiset kuulivat mitä on olla Gospel Rider.
Kokoontumista sanan ja tekniikan ympärillä.
Hattulan Motoristikirkko 8.6.2008
Arto (etualalla) luotsasi motoristijoukon Hattulan Kotikirkon tilaisuuden jälkeen tutustumaan Tyrvännön kirkkoon..
Niin suuri on kellotapuli ja niin pieni on ihminen.
Kesä alkaa Kangasalta 18.5.2008
Pirjo, Kari, Tapani, Dyna ja Jyke odottavat koleassa säässä tilaisuuden alkua.
Askeleet vievät kohti kirkkoa.
Kesä alkaa Kangasalta -tapahtumaan kuuluu olennaisena osana seppeleen lasku sankarihautausmaalle.
MotoRistin Taival Hauholla 17.5.2008
Gospel Riders - ja muut motoristit valmistautuvat messuun.
Nuorimies opasti jämäkästi motoristit parkkiin.
Kirvoittiko takana oleva messu vai edessä oleva kirkkokahvi leveän hymyn GR Kaakon miesten Ilpon ja Markun kasvoille?
Hymyilevän motoristin kevätäivä Vääksyssä 17.5.2008
Markku (Anjalankoski), Aki (Kouvola) ja Arto (Hattula) ovat saapuneet Hymyilevän motoristin kevätpäivään Vääksyn koulunmäelle. Paikalla oli parituhatta muutakin. Liekö ollut Markun ensimäinen reissu uudella Banditilla?
Liedon motoristikirkko 10.5.2008
Yksilölliseksi tuunattu japsicustomi kertoo kuskin vakaumuksesta.
Aluevastaava PeeTee (oikealla) löysi "lajitoverin" vähän ennen paraatin lähtöä Kupittaan kentältä kohti Lietoa.
Harrikka herpeaksi? Ei, vaan jae sananlaskuista - hepreaksi.
Anne ei ollut yksin etsimässä Oikeaa Tietä kaudelle 2008. Paikalla oli 3500 moottoripyörää ja väkeä ainakin 5000.
Jotkut tulivat motoristikirkkoon "hyvin varustautuneena".
Jotkut toisetkin tulivat motoristikirkkoon "hyvin varustautuneena".
GR-kerholaiset Heikki (Mikkeli) ja Mikael (Inkoo) löysivät yhteistä jutunaihetta.
Hei, joko Raamatun mainitsema seurakunnan ylöstempaus on tapahtunut...?
Ehtoollista jaettiin sekä ulkona että sisällä.
Maailman pienimmät moottoripyörämessut Lahdessa 2.-3.5.08
Gospel Riders Lahden pöydällä oli tarjolla Motoristiraamattua. Näyttelyvieraat saivat myös kokeilla, miten sujuu Suomi -palapeli - sekä suun makeaksi.
Onhan se tiedossa, että vanha pyörä ei aina niin vain käynnisty, mutta tällä kaverilla on tosiaan riittänyt sinnikkyyttä - periksi ei anneta...
Nostalgiapyörä parhaasta päästä - ainakin GR Lahden aluevastaava PeeTeen mielestä. Samanlainen oli alla vuosina 1974-75.
Ei tosikoille! Lahtelaisen Bay City Bikersin hemmot oli todellisuudessa oikein mukavia naapureita viereisellä osastolla.p>
Aluevastaava PeeTee tarjoaa Sanaa. "Osasto" oli ensimmäisenä näyttelypäivänä hiukan vaatimaton...
"Lievästi" tuunattu Suzuki B-King herätti ansaittua huomiota.
Ristiinan motoristikirkko vappuna 2008
GR Lahden ja Kaakon väkeä on juuri parkkeerannut Ristiinan motoristikirkkoon 1.5.2008.
Lyhyeen motoristikirkkoon Ristiinan St 1 -asemalle kokoontui 135 moottoripyörää ja yhteensä väkeä oli ehkä 250 henkeä.
Päivän päätteeksi joukko Mikkelin, Kaakon ja Lahden Gospel Riders-väkeä ajeli pikku lenkin, joka päättyi Mikkelin Naisvuorelle.
Kuvia kauden 2004 toiminnasta Lahden alueella

Lahden alueen porukka vieraili 26.7.2004 Janakkalan seurakunnan riparilla.

Lahden alue järjesti 30.6. alkaneen reissun Suomen Vapaakirkon Nuorten majalle Muonioon
Jerisjärven rannalle. Raahen korkeudella mukana oli vasta puolet porukasta. Jerissuvannossa
meitä oli parhaimmillaan 16 GR-motoristia. Kuvassa kuitenkin vain osa paikalle saapuneesta pyöräkalustosta.
Makkarat kärisivät tunnelmallisesti kodassa. Kaikenkaikkiaan Muonion reissu oli
ainakin aluekoordinaattorin mielestä yksi koko kesän ehdoton huippu. Hauskaa riitti!
(PeeTee) Matkanjohtaja PeeTee tarkkana - kartanko vai minkä ääressä?
(Tikkupullia..:) Tikkupullien paisto oli muutamille uusi kokemus, mutta homma
onnistui hienosti myös ensikertalaisilta. Ja syöminen jos mahdollista, vielä paremmmin.
GR Lahden toimintakertomus kaudelta 2004:
Su 18. 4. kauden aloituskokoontuminen Vääksyssä Kanavan Kahvilalla. Sieltä ajoimme Majakkapaviljonkiin kahvittelemaan ja lopuksi tehtiin ajeluretki Pulkkilanharjulle. Mukana runsaat 10 pyörää.
Ti 4.5. Janakkalan motoristikirkon suunnittelupalaveri Janakkalan kirkon luona. Mukana muutama GR-motoristi. Hanketta veti Pekka Riikonen.
La 8.5. Osallistuimme ennätyksellisen suurella joukolla - yli 20 pyörää - Liedon drive-in -motoristikirkkoon ja sen jälkeen kerhon vuosikokoukseen.
Pe 14.5. vierailu Orimattilan helluntaiseurakuntaan, jossa kerhon esittelyä ja keskustelua kahvittelujen kera sekä ajelutusta. Mukana 6 pyörää ja parikymmentä henkeä paikallisen seurakunnan väkeä. Lämminhenkinen ilta, vaikka sää oli kolea.
Su 16.5. osallistuttiin pikku porukalla Kangasalan motoristikirkkoon ja Vehoniemen kokoontumiseen.
To 20.5. Janakkalan drive-in -motoristikirkko Pyhän Laurin kirkon parkkipaikalla. PeeTee johti tilaisuutta, Saija Varjus lauloi, Eero Autio toimi yhteislaulujen esilaulajana, Pekka Riikonen saarnasi ja Merja Kaikkonen luki motoristin psalmin. Tilaisuudessa oli mukana noin 60 moottoripyörää, ja 80 motoristia/kyytiläistä sekä noin 80 henkeä muuta yleisöä ympärillä. Tilaisuuden jälkeen kahvit motoristeille. Mukava tilaisuus. Illalla GR-väelle jatkot Hattulassa Tömäjärven leirikeskuksessa. Siellä oli mukana 14 henkeä saunomassa, syömässä ja suunnittelemassa Muonion reissua.
To 27.5. alkaen joka toinen torstai kokoonnuttiin 19.8. asti kerhoporukalla Lahden satamaan. Mukana muutamia kerholaisia.
To 3.6. alkaen kokoonnuttiin joka toinen torstai 26.8. asti Janakkalan Suvirantaan. Mukana täälläkin aina muutamia kerholaisia, muita motoristeja satoja.
30.6.-6.7. retki Muonioon Jerissuvantoon. Mukana enimmillään (lauantaina) 16 kerholaista. Ensimmäisenä päivänä, ke 30.6. ajettiin 6 hengen porukalla Raaheen (puolet matkasta sateessa), jossa vapaaseurakunnassa lämminhenkinen iltatilaisuus. To 1.7. ajettiin jo huomattavasti suuremmalla porukalla Rovaniemelle, jossa myös illanvietto vapaaseurakunnassa. Pe 2.7. saavuttiin määränpäähän Jerissuvantoon. La 3.7. tutustuttiin Pallaksen luontokeskukseen ja syötiin laavulla, mutta muu retkeily jätettiin väliin sateisen sään vuoksi. Su 4.7. pari motoristia lähti Lofooteille päin ja muu porukka teki retken Sodankylään, jossa oli seurakuntien yhteinen tilaisuus Vanhassa kirkossa. Siihen osallistui yli 50 henkeä, osa paikallisen MC Pyssykylän motoristeja - ja osa turisteja. Tilaisuuden jälkeen tarjoilua motoristeille helluntaiseurakunnassa. Ma loppuporukka lähti paluumatkalle Ruotsin ja Tornion kautta. Etelään tultiin ti 6.7. Tää oli mahtavan hieno reissu, kiitos kaikille mukana olleille!
Su 25.7. osallistuimme Hattulan Pyhän Ristin kirkon jumalanpalvelukseen, jonka lopussa PeeTee esitteli kerhoa. Kirkkokahvit. Sen jälkeen ajeluretki Padasjoelle. Mukana noin 10 pyörää.
Ma 26.7. riparivierailu Janakkalan seurakunnan leirikeskukseen Rantalahteen. Mukana oli 10 pyörää.
Pe 20.8. ajeluretki Seppo Juntusen Kulkijan onni -iltaan Heinolan maaseurakunnan kirkkoon. Mukana noin 10 kerholaista. Lämmin, mukava ajelusää.
Su 19.9. Laihon Karin ideoima Nylon Bull -"pyhiinvaellusajelu" - nyt toisen kerran - Hämeenlinnasta Härkätietä pitkin Turun tuomiokirkon luo. Tämä oli samalla Lahden alueen päätöstapahtuma. Sää oli tänäkin vuonna epävakainen, mikä ehkä verotti osanottajajoukkoa. Mukana oli 5 pyörää.
La 25.9. osallistuimme pikku porukalla GR:n kiitoskirkkoon ja syyskokoukseen Vantaalla.
Kuvia ja juttuja vuodelta 2003

Helsingin MP 2003 -messuilla loisti risti kauas. GR:n puheenjohtaja Sointu Kaikkosta jututtamassa Kari Honkanen, Eagles nest -Motocafen isäntä Padasjoelta. Poika Henri Honkanen oikealla.

Toukokuu 2003, ajokausi alussa. Aurinko, PeeTee ja iso Suzuki säteilevät kilpaa.

GR:n Lahden alueväki pystytti jälleen toukokuussa 03 oman osaston Lahden Prätkämessuille. Ja tällä kertaa huomattavasti näyttävämmän kuin aikaisemmin, kuten jo takaseinää peittävästä 'maisemasta' huomaa.

GR:n osastolla riitti vilskettä kiitettävästi. Rekvisiittana oli kaksi motukkaa, Pahat pojat -elokuvasta tuttu Aprilia sekä PeeTeen historic-Suiza. Lisäksi tietokoneruudulla pyöri non-stoppina toiminnasta kertova kuvakooste.

GR:n Lahden alueelta ajeltiin taas Lietoon toukokuussa 03. Aluepomon pyöräkunta nostamassa kytkintä.

Kupittaan kentällä Lahden alueen väkeä vasemmalta Immo, Ensio (takana) ja Asko Valo. Lipun takaa kuikuilee Kari Laiho.

Liedon kirkon parkkipiha on tullut jo monille tutuksi. Kuvassa 'samannumeroiset' GR:n Lahden porukat ovat löytäneet toisensa; LY-708 kuski Kari Laiho sekä NB-708:lla ajelevat Jouko ja Sirpa Virta. Eivät jostain syystä ole löytäneet samoja kirjaimia!

GR:n Lahden ja Helsingin porukat harrastivat kesällä 03 vuorovierailua. Kuvassa hesalaisia vieraana Janakkalan Suvirannassa. Kuvanoton ja kahvittelujen jälkeen eturenkaat suunnattiin Lopen kirkkoon seurakunnan järjestämään viikoittaiseen iltahartauteen

Torstai-iltaisin kokoontui Suvirantaan satamäärin motoristeja. Kuvassa Markku Kolehmainen, Jouko Virta ja Kari Laiho. Taustalla näkyvä sankka savu nousi samana iltana Turengissa riehuneesta rengaspalosta. Pojat eivät ole tiettävästi vieläkään tunnustaneet...

MOJ-meeting 03 järjestettiin Janakkalassa Rantalahden leirikeskuksessa. Kuvassa Hannu Kaikkonen (keskellä kenttää), Kari Laiho ja Sirpa Virta (kirjuri) hitausajon toimitsijoina. Puikoissa hidastelee Pekka Kankkunen.

Timo Pönkön tyylinäyte hitausajokisassa. Kelpo suoritus, mutta taitaa olla XJ 900 liian nopea laite...

Mooseksen Parta kokosi väen lauantai-illan ulkoilmakonserttiin. Mutta mikäs oli ulkosalla istuessa; MOJ-meeting 03 oli ennätyksellisen helteinen eikä vettä tullut pisaraakaan - paitsi hanasta. Ja järvessä sitä riitti. Etualalla Pekka ja Päivi Riikonen. Pekka toimi ansiokkaasti MOJ-meetingin 03 pääjärjestäjänä.

Pekka Riikonen esitti konsertin alussa omia kappeleitaan, jotka löytyvät GR:n uudelta , MOJ-meetingissä 03 julkistetulta CD:ltä.

Moseksen Parta herätti ihastusta takuuvarmalla ja -hauskalla esiintymisellään ja musiikillaan. Mika Palvanen ja kumppanit vauhdissa.

Moijj!! Hauskaa on vaikka väsymys vähän painaa! Terveisin PeeTee.

Meteli oli valtaisa, kun Smoton arpajaisten voittopyörää luovutettiin GR:n lahtelaiselle jäsenelle Markku Kolehmaiselle Yyteri-meetingissä Porissa 16.8.03.

Lahden GR-väki poikkesi jälleen Lahden torille pystytetyssä jazzteltassa jazzmessussa. Etualalla naureskelee Sami Yrjösuuri eli Ykä. Vasemmalla Arto Hasari, oikealla Virrat, Kolehmaiset, Laiho ja Lindroosit.

Jazzteltalta suunnistettiin ajolenkille mitä upeimman sää vallitessa. Kolehmaisen Markku ja Jaana osallistuivat ajeluun päivän vanhalla ja 10 euroa maksaneella Honda Deauvillellä, joka kiiltelee etualalla.
Janakkalan Drive In kirkko

Aluemies PT Juntumaa valmistautumassa
baanalle.

Mutta ensin on parasta kuitenkin levähtää
hetki.

Ei viulunsoittaja katolla vaan huilunsoittaja
lavalla. Äänessä Eero Autio.
Paikalla oli n. 130.

Janakkalan Pyhän Laurin kirkkoon kerääntyi
70 moottoripyörää. Väkeä p
2.7.2000 Ajeluretki Hämeenlinnaan Aulangolle
Kävimme tutustumassa Hämeenlinnan Aulangon alueeseen. Näkötornissa tsekattiin paikalliset maisemat. Lopuksi käytiin kimpassa kahvilla ja suunniteltiin tulevaa MOJ-meetingiä.

Markoa pelottaa... Näkymät oli hulppeat.

Tornista oli hyvät näkymät Hämeenlinnaan.
Ja sit eikun alas ja kahville...
































