Hämeenlinnan alue perustettiin 6.1.2011
Kokoontuminen 9.3.2011
>
>
Toiminnan alku Hämeenlinnan seudun gospelraiderssit toimivat useita vuosia osana GR:n Lahden aluetta. Kerhon monipuolinen kehittyminen 30:n vuoden aikana toi esiin kysymyksen Lahden länsipuolen itsenäistymisen omaksi alueeksi, jota Lahden aluevastaava PeeTee Juntumaa kannatti lämpimästi.
Kun Hämeessä tartuttiin toimeen, Hämeenlinnan alue perustettiin perustavassa kokoontumisessa 6.1.2011 ja aluevastaavaksi valittiin Kari Laiho.
>
Ensimmäinen alueen kokoontuminen pidettiin 9.3.2011 Tiiriön ABC:lla. Mukana olivat mm. kerhon presidentti Tapio Kyllönen ja ”kummi” PeeTee Juntumaa, joukko uuden alueen motoristeja ja muita kiinnostuneita. Alueen laajuus määräytyy pääasiassa kerhon jäsenten postinumeroiden mukaan: Kanta-Häme ja Lounais-Häme.
>
Ensimmäisen toimintavuoden aikana meillä oli yhteisajeluja, vierailimme ripareilla ja GR:n yhteisissä tapahtumissa. Kesän 2011 toiminnan ”lähtölaukaus” oli kerhon ja alueen esittely Turengin Suvirannassa, jossa kesätorstai-iltaisin kokoontuu satoja motoristeja.
Hämeenlinnan alueen kehittämää toimintaa oli mm. *Tiekirkkojen kierros* heinäkuun alussa. Tutustuimme Vanajan, Tuuloksen, Luopioisten kirkkoihin ja Pälkäneen rauniokirkkoon.
>
Vuonna 2012 Hämeenlinnan alueen toimintasuunnitelman mukaan, yleistavoitteenamme on esim. seuraavaa: ”Tarkoituksena on luoda alueellista yhteiskristillisen mp-kerhon toimintaa ja osallistua kerhon yhteiseen toimintaan sekä kehittää yhteistyötä paikallisten motoristien, alueen mp-yritysten ja alueen seurakuntien sekä muiden toimijoiden kanssa. ”
>
Tarkemmat toiminnan tiedot saat liittymällä kerhon/alueen jäseneksi, jolloin saat @:lla ajankohtaiset tiedot toiminnastamme.
Tiedot ovat luettavissa myös kerhomme jäsenten Foorumin Aluetoiminta/Hämeenlinna ja saatavissa tietenkin aluevastaavalta.
Alueen yleisesittely ja toiminnan pääsisältö on lisäksi Gospel Riders -kotisivulla, Aluetoiminta/ Hämeenlinna.
>
Turvallisia ajoja uudella ajokaudella 2012
aluevastaava Kari Laiho
Tallitie 23
13500 HÄMEENLINNA
Puh. 050 552 8787 kari.laiho@gospelriders.fi